Osallistuin vuonna 2013 Varsinais-Suomen taidetoimikunnan järjestämään Osaamispolku-hankkeeseen, jonka teemana oli Taiteella hyvinvointia vanhustyöhön. Rakensin Osaamispolun harjoitustyönä Aistipuutarhan turkulaiseen Kotikunnaan hoiva- ja asuinkotiin.
Kotikunnaan villiintynyt sisäpiha muuttui kesän aikana aistielämyksiä tarjoavaksi puutarhaksi, jota käytetään virkistymisen lisäksi myös muistisairautta sairastavien asukkaiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Puutarhan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat Kotikunnaan työntekijät ja vapaaehtoistyöntekijät sekä asukkaat toimintakykynsä mukaan.
Huomioin puutarhassa kaikki aistit. Näköaistia varten on värimattoja muodostavia perennoja, haju- ja makuaistille yrttihylly, kuuloaistille soliseva suihkulähde ja tuntoaistille erilaisia pintoja sisältävä koskettelukivi. Työpajoissa asukkaat saivat mahdollisuuden osallistua puutarhan toteutukseen maalaamalla ruukkuja ja istuttamalla niihin yrttejä – ja antamalla noviisille hyviä puutarhanhoitovinkkejä.
Kustannukset pidettiin kurissa mm. tuunaamalla vanhoja kalusteita ja käyttämällä hyväksi pihan jo olemassa olevia elementtejä, kuten suurta kivenlohkaretta.